Kuikan vanhojen havaintojen paikkatietojen päivitys Tiiraan

Yleistä

Vuodesta 2006 lähtien jokainen on voinut ilmoittaa lintuhavaintonsa lintutietopalvelu Tiiraan (tiira.fi). Silloin myös koordinaatit tulivat havaintoilmoitukseen. Ennen vuotta 2006 keräsimme muutaman vuoden havaintoja Kuikkakantaan. Sittemmin nämä havainnot on viety yhdistyksen toimesta Tiiraan. Näissä paikkatieto ilmoitettiin vain paikan ja kunnan nimellä, ei koordinaateilla. Havaintojen hyödyntäminen tulevissa hankkeissa on haasteellista, koska koordinaatit puuttuvat.

Ennen vuotta 2006 Tiirassa olevat havainnot on linkitetty havainnoijan nimeen. Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen voi käydä katsomassa, mitä omia havaintoja on takavuosilta löydettävissä. Tiiran kautta näihin haviksiin voi tehdä tarvittavia lisäyksiä ja muutoksia tai poistaa mahdolliset tuplahavainnot.

Koordinaattien lisäys vanhoihin havaintoihin

1. Avaa Tiira. Hae sieltä omat havainnot päivämäärä-haulla vaikka vuosi kerrallaan.

Muista laittaa täppä kohtaan Omat havainnot. Napsauta Hae-painiketta.

2. Esiin tulee lista omista havainnoista halutulta ajalta. Kun viet hiiren havainnon Paikka-nimeen ja siihen ilmestyy alleviivaus, havainnossa on jo koordinaatit. Tällöin mitään muutosta ei tarvitse tehdä.

Mikäli alleviivausta ei tule, havainnosta puuttuu tarkempi paikkatieto. Tällöin se pitää lisätä.

3. Napsauta Kynä-kuvaketta sillä havaintorivillä, mihin haluat lisätä koordinaatit. Klikkaa Hae paikka kartalta -linkkiä. Suurenna kartta siihen kohtaan missä havainto on tehty. Lisää Havainnoijan paikka ja lisää Linnun paikka napsauttamalla kuvaketta. Lisää vielä kunta ja paikka. Lopuksi napsauta Hyväksy. 

Nyt tarkka paikkatieto on lisätty havaintoon. Tarkista vielä muut tiedot. Etenkin Tila-kenttää on syytä katsoa. Vanhoissa havainnoissa tilatieto on usein Lisätietoja-kentässä. Siirrä se oikeaan paikkaan. Lopulta napsauta Päivitä-painiketta.

4. Voit hiukan nopeuttaa koordinaattien vientiä vanhoihin havaintoihin lisäämällä paikan Tiirasta löytyvään Omat paikat -kohtaan. 

Napsauta Omat paikat -linkkiä => Lisää uusi paikka. Suurenna karttaa niin paljon että löydät sieltä halutun kohteen. Napsauta Aseta havainnoijan paikka. 

Lisää kunnan ja paikan nimet. Lopuksi tallenna tieto.

Seuraavan kerran kun aiot lisätä vanhaan havaintoon koordinaatit, voit poimia tekemäsi paikan karttanäkymästä kohdasta Pikavalinta => Omat havaintopaikat.

error: Content is protected !!