Hyytävä toukokuun alku

Aarne Hagman – Naurulokit 7.5.2021 Kuopio; satama

Toukokuun alku jatkui edelleen yöpakkasilla ja kylmän pohjoistuulen vallitessa, perjantaina päästiin miltei lumitöihin. Kahlaajia saapui pikkuhiljaa, mutta niitä oli edelleen tavanomaista vähemmän. Aiempiin keväisiin verrattuna hyönteissyöjiä oli poikkeuksellisen vähän koko Suomessa.

Pelloille lojumaan jääneet metsä- ja tundrahanhet saivat seuraa kun ensimmäiset pienet valkoposkiparvet saapuivat levähdyspaikoilleen. Kahlaajat runsastuivat vähitellen, näkyvimpiä tulokkaita olivat suokukot ja lirot sekä paikoitellen havaitut yksittäiset mustaviklot. Pelloille pysähtyi ruokailemaan kapustarintoja ja pikkukuoveja.

Matti Hakkarainen – Lapasorsa 9.5.2021 Maaninka

Lauantaina vietettiin Kuikan omaa (T)ornien Taestoa. Kylmästä ajanjaksosta huolimatta Tuusniemen Koivulahdessa kisanneen Great Tit Watchersin tulos 76 lajia on samaa kastia edellisvuosien tulosten kanssa. Yhteensä lajeja havaittiin 104, joukkueita oli mukana hienosti 11. Tapahtuman mielenkiintoisimmiksi lajeiksi voitaneen nostaa pikku-uikku ja haarahaukka. Hanhia, vesiäisiä, kahlaajia ja petoja näkyi mukavasti, mutta hyönteissyöjistä oli puutetta.

Uusiksi lajeiksi tälle vuodelle saatiin kuluneella viikolla luhtahuitti, käki, punakuiri, alli, keltavästäräkki, törmäpääsky, allihaahka, pensastasku, leppälintu, virtavästäräkki ja pikku-uikku.