EuroBirdwatch 3.-4.10.

Kaarina Heiskanen – Valkoposkihanhet 29.9.2020 Hakkio, Maaninka

Tulevana viikonloppuna on jälleen BirdLifen järjestämän EuroBirdwatch-tapahtuman aika. Kyseessä on Euroopan suurin lintuharrastustapahtuma, johon osallistuu vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä. Ole sinäkin yksi heistä! Tavoitteena on herätellä kiinnostusta muuttolintuja ja niiden suojelua kohtaan.

Lintuyhdistys Kuikka kannustaa jäseniään sekä kaikkia linnuista ja luonnosta kiinnostuneita retkeilemään tulevana viikonloppuna ja tallentamaan kaikki havainnot Tiira-lintutietopalveluun su 4.10. klo 16 mennessä. Yksilömäärien ilmoittaminen on tärkeää, samoin aikarajan noudattaminen, jotta BirdLife Suomen eteenpäin lähettämät tiedot kattavat kaikki havainnot. Suomesta on ilmoitettu useana vuonna eniten lintuja, jopa yli kaksi miljoonaa yksilöä. Siinäpä jälleen oiva tavoite.

Lue lisää tapahtumasta BirdLife Suomen sivuilta.