Haminalahti

Von Wright-suvun maineikkaiden lintumaalareiden maisemiin Haminalahteen pääsee kääntymällä eteläiseltä moottoritieltä Karttulan tielle ja edelleen oikealle Lamperilaan. Paras paikka lintujen tarkkailuun on Kasperintien seutu (viitta metsästysseuran majalle). Kumpuilevilla pelloilla voi keväällä havaita mm. pulmusia, monia kahlaajalajeja ja petolintuja. Kesäisin paikka on Kuopion seudun varmin yölaulajakohde, jossa on vuosittain kuultu ruisrääkkä ja usein kerttusia ja sirkkalintuja.
Leirikeskuksesta lähtee kulttuuripolku, jonka varrella voi katsella Von Wiright- veljesten ikuistamia maisemia.

Näkymä kulttuuripolulta Suopellon mäeltä 30.7.2008; Kuva: Aarne Hagman
Näkymä kulttuuripolulta Suopellonmäeltä 28.11.2011; Kuva: Tero Pelkonen

Haminavuori sijaitsee Haminalahden itärannalla. Mäelle pääsee esimerkiksi Karttulan tieltä kohti Salonsaarta kääntyvältä pikkutieltä. Lopulta vastaan tulee entinen sotilasalue. Haminavuorelle lähtee polkuja myös Väärälahden pohjukasta.

Väärälahden rannalla kulkeva samanniminen tie (lähtee toiseen suuntaan Kylmälahdentien kohdalta) on hyvä paikka kuulla huuhkaja, varpuspöllö ja viirupöllö. Autoille löytyy kääntö- ja p-parkkipaikka tien varrelta

Vääränlahti 11.8.2009; Kuva; Tero Pelkonen
Kuikan kuvagalleria; Tero Pelkonen – Väärälahti, Kuopio 21.5.2019