Category: syysmuutto

Muuton juhlaa Puutossalmessa 24.9.2022 klo 7:30-11:00

Syksyinen aamu valkeni hataran pilviverhon kirjavoidessa taivaanlakea. Järven pinta lepäsi tyynenäodotellen päivän kirkastumista. Aurinko pilkisti pilvien raosta kohta klo 7 jälkeen, kun ensimmäisetmuuton tarkkailijat paikalle saapuivat. Paikalliset linnut oli nopeasti tarkastettu, kuikkia uiskenteli lahdella ja kaikkiaan niitä laskettiin näkyvillä samaan aikaan 22 yksilöä. Neljä joutsenta ruokailemassa etelän puolella, 3 merimetsoa kivillä, neljä tavia ja kaksi …

Jatka lukemista

Kuikan Kaiku – Syysmuuton ajankohtaiset 21.9.2022

Kuikan Kaiussa 21.9. käsiteltiin muuttorintaman viimeisimmät tuulahdukset. Punajalkahaukkojen elokuun loppupuolen ennätyksellisestä invaasiosta oli jäänyt jäljelle vielä yksittäisiä haukkoja pitkin Pohjois-Savoa. Näyttävintä muuttoa edustivat suokukot, joita oli liikkeellä harvinaisen suurina massoina. Yleensä syysmuutolla tavataan muutaman kymmenen suokukon pikkuparvia. Vertailun vuoksi: vuonna 2021 Tiiraan merkattiin 79 havaintoa 2 199 yksilöstä, tänä syksynä havaintoja oli kertynyt jo 125 …

Jatka lukemista

Kuikan Kaiku – Syysmuuton edistyminen 24.8.2022

Teams-tapahtumien sarja palaa kesätauolta keskiviikkona 24.8.2022 kello 18. Aiheena on syysmuuton edistyminen ja keskustelua todennäköisesti myös viime päivinä runsaasti Suomessa havaituista punajalkahaukoista. Tervetuloa mukaan! Linkki teams-kokoukseen

Syysmuuton seurantaa 2022

Syysmuuton seuraaminen on paljon hankalampaa, joidenkin lajien kohdalla jopa mahdotonta verrattuna kevätmuuttoon. Keväällä muuttolintujen tulon kuulee ja näkeekin, mutta syysmuutolle monet linnut vain häviävät huomaamatta.Tässä keskitytään kahlaajiin, vesilintuihin ja petolintuihin, koska niiden muuttoa on helpompi seurata.Aikajanalle laitetaan myös muiden lajien kerääntymiä ja parvia sekä syksyn mittaan “arktikaa” Aikajana Petolinnut Diagrammissa on ynnätty havaitut yksilömäärät päivittäin. …

Jatka lukemista

Syysmuuton seurantaa 2021

Syysmuuton seuraaminen on paljon hankalampaa, joidenkin lajien kohdalla jopa mahdotonta verrattuna kevätmuuttoon. Keväällä muuttolintujen tulon kuulee ja näkeekin, mutta syysmuutolle monet linnut vain häviävät huomaamatta.Tässä keskitytään kahlaajiin ja vesilintuihin sekä jonkin verran myös petolintuihin, koska niiden muuttoa on helpompi seurata.Aikajanalle laitetaan myös muiden lajien kerääntymiä ja parvia sekä syksyn mittaan “arktikaa” Aikajana 18.9. alkaen metsähanhen …

Jatka lukemista